3.1.2016

Mallorca 2010

Eletään vuotta 2010. Palan halusta lähteä ensimmäiselle matkalle ulkomaille ilman sukulaisia. Olen kiertänyt heidän kanssaan niin paljon, että nyt on aika aikuistua matkailun suhteen ja lähteä ihan näin nuorten aikuisten kesken kokemaan lomailun salat. Selataan äkkilähtöjä ja pohdiskellaan että minne päin sitä suuntaisikaan. Lopulta löydämme kohtuuhintaisen viikon reissun Mallorcalle Magalufiin, köyhän miehen Ibizalle, tuonne suomalaisten suosimaan turisteilla pakattuun rantalomakohteeseen Välimeren aallokkoon.

Matkamme on luokkaa "matkajokeri", eli hotellimme selviää vasta määränpäässä. Istumme sairaan kuumassa bussissa Jägermaisterinhuuruisen lennon jälkeen, ja katsomme kauhuissamme kun ihmisiä tiputellaan kahden tähden hotelleihin kilometrien päähän yhtään mistään. Matkakumppanini on ollut paikan päällä aikaisemminkin ja hänen tarkkaileva olemuksensa tarttuu minuunkin. Bussi lipuu kohti Magalufia, kohti suurta valkoista hotellia. Sitten me ymmärrämme että se on meidän hotellimme.

Hotellimmeksemme saamme apartamentos Ponent Mar **** : in jossa meillä on oma keittiö, näkymä uima-altaalle ja suoraan Magalufiin. Olemme riemuissamme, miten meillä kävi näin hyvä tuuri. Ostettiin matkakin varmasti viimeisten joukossa ja silti päästiin parhaille paikoille. Tämän paremmin ei voisi loma alkaa!

Hotelli oli oikein mukava, siihen aikaan en ollut niin turistikammoinen mitä nykyään. Nykyisin en jaksa maata auringossa rannalla enkä aurinkotuolissa. Parempi varjossa koko päivä. En jaksa olla meuhkaavien lasten keskellä, en halua nähdä yläosattomia naisia tai aurinkorasvaa levittäviä torsoja.
 








Mallorca on yksi Baleaareista Ibizan ja Menorcan ohella. Niistä kohteista lisää luvassa myöhemmin. Tuossa toiseksiviimeisessä kuvassa on Palman katedraali joka oli valitettavasti suljettuna kun olisi ollut mahdollisuus vierailla siellä.

Ehdittiin viikossa vuokrata skootteri ja kierrellä saarta ja sen "vuoria" Alcudiaan asti, käydä vesieläinpuistossa, vesipuistossa, Tieston keikalla, muutenkin BCM-klubilla, maata hotellilla ja otettiin tatskatkin. Vesieläinpuistoja en tue nykyään enää eettisistä syistä,vesipuistot ei muuten vaan kiinnosta niiden kaamean ihmismassan takia. Ahdistaa.
Yksi matkan kohokohdista oli Sling Shot, taivaisiin ampuva väline josta näki koko Magalufin jos ehti siinä tuiskeessa katsoa mihinkään.
BCM oli ainakin vuonna 2010 sitä luokkaa että muidenkin maiden klubit voisivat ottaa mallia. Sisään maksoi normi-iltana 25e johon kuului sisäänpääsy, stetsoni, hiuspanta ja kaikki juomat ilmaisia koko illan. Tieston iltana sisään maksoi 30e johon kuului sisäänpääsyn lisäksi Tieston t-paita ja juomat maksoivat 1e:n. Aikamoista humalaahan siinä pääsee tavoittelemaan.

Miss Mallorca Millamaija

4 kommenttia:

  1. Mä kävin lapsena/nuorena tosi moneen otteeseen Thaimaassa ja mulla nousi niskavillat pystyyn vielä vuosia viimeisen reissun jälkeenkin jos Thaimaa tuli vaan puheenaiheeksi. Krabin ja Phuketin turisteja pursuavat rannat ja suomea puhuvat kauppiaat ostoskaduilla ei ollut ihan se oma juttu, eikä ollut kyllä se luksushotellikaan missä yövyttiin. Oikeastaan vasta viime vuonna mulle tuli sellanen herääminen että ei koko Thaimaa haise aurinkovoiteilta ja kuulosta saksalaisten hölötykseltä! Mutta siitä ajatuksesta on aika tosi vaikea päästä eroon kun omat kokemukset rajoittuu aika pitkälti just noihin kohteisiin. Vastaavasti mun oli tosi vaikea uskoa että mun kaveri lähti lomalle Teneriffalle ja sillä oli ihan älyttömän kivaa ja se onnistui löytämään paikkoja jotka ei hukkuneet turismiin ja jotka ei komeilleen matkalehtien kansissa! Riippuuha se tietty pitkälti siitä mitä matkoilla puuhaa, mutta toisaalta oli mulla ihan erilainen fiilis Aasiassa kuin itä-Euroopassa reissaten vaikka molemmat oli ihan mahtavia paikkoja.

    Mä ainakin tykkään näistä vanhoista jutuista! Eli joo lisää vaan :D Mä saatan ehkä jopa varastaa tän idean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huih :D No Phuket on kyllä (Pattayan lisäksi) paikka Thaimaassa jonne en koskaan ajatellut eksyä. Kavereiden matkakuvista saanut jo tarpeeksi ymmärrystä minkälainen meno siellä vallitsee.
      Kanarian saarillakin on aika kyseenalainen maine näin matkailijoiden piirissä, itse käynyt siellä eri saarilla lukemattomia kertoja ja kyllähän niistä löytyy vaikka minkämoista vaihtelevaa luontoa ja jopa vuoria jos vaan lähtee retkille sieltä rantaviivoilta. Kyllä Mallorcallakin oli luontoa ja nähtävää mutta siihen aikaan hengailtiin juuri siellä missä kaikki muutkin ja kyllä se ensivaikutelma pysyy valitettavan kauan.

      Poista
  2. Kaikki matkapostaukset on hyvä juttu, olkoonkin vaikka vanhoja! (Y)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Täytyy sitten kaivella lisää noita kuva-arkistoja ;)

      Poista